Maaseutu tyhjenee. Miksi? Onko se välttämätöntä? Ajatuksen ja osaamisen uusi liitto on mahdollinen.
IHMISTEN UUSI MAASEUTU
Helsingin Sanomien tutkivat journalistit esittelivät 23.2.2021 havaintojaan kouluiän saavuttavien lasten lukumäärän muutoksista suomalaisissa kunnissa. Artikkelin mukaan kolmanneksessa maamme kunnista on nuorimmissa ikäluokissa vähemmän lapsia kuin keskimääräisessä ala-asteen koululuokassa pitäisi olla oppilaita.
Väestökato ja sen vaikutukset on kautta Suomen havaittu kyläyhteisöissä jo vuosikymmeniä. Viimeistään nyt, kun kuntakeskuksien keskuskouluihin ei edes koulukyydeillä saada kerätyksi riittävästi oppilaita, olisi ymmärrettävä, että monista kunnista on häviämässä opintie. Mitkä ovat kouluttoman kunnan tulevaisuuden eväät.
Pohjois-Karjalassa havahduttiin syntyvyyden alenemiseen 90-luvun lamassa, kun lääninhallituksen virkamiesjohto piti asiaa vaikuttavasti esillä. Sen jälkeen noin kolmannes pienemmistä kunnista on liitetty suurempiin kuntiin. Koulujen ensimmäisille luokille on entistä suuremmista koulukuljetuspiireistä riittänyt oppilaita melko hyvin lähes kaikissa kunnissa. Kuntaliitokset toivat kouluelämään jonkinlaisen hengähdystauon, mutta tulevaisuuden näkymä on huolestuttava. Jopa keskustaajamien, mutta erityisesti kylien elinvoimaisuus heikkenee jatkuvasti.
Pohjois-Karjalan maaseudulla asuu tunnollisia ja työteliäitä maaseutuelinkeinojen kokemusasiantuntijoita, todellisia työn tuottavuuden edistämisen sankareita. Työn tuottavuus on kasvanut erikoistumisen seurauksena vauhdilla, samalla kun tuotantoyksiköiden koko on suurentunut. Koneistus ja tuotannon ohjaus ovat tehneet merkittäviä teknologia- ja digiloikkia. Nykyaikaiset tuotantotilat- ja menetelmät mahdollistavat tehokkaan ja samalla eettisesti hyväksyttävän tuotannon.
On selvää, että Suomessa ja koko EU:ssa elintarviketuotanto perustuu ja tulee jatkossakin perustumaan vakaaseen taloudelliseen tukijärjestelmään. Hyvinvointiyhteiskunnassa omavaraisuudesta ja ruokaturvallisuudesta on maksettava yhteisvastuullisesti.
Maaseudun ongelmana on kaikkialla Suomessa uuden tuotannon ja uusien työpaikkojen synnyttäminen. Perinteistä alkutuotantoa on vaikeaa kasvattaa. Muun muassa muuttoliikkeen suuntaviisarin heilahtamisen uskotaan synnyttävän uutta toimeliaisuutta ja työtilaisuuksia maaseudulle. Monipaikkainen työnteko voi avata varmasti joillekin mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
Merkittävä muuttoaalto maaseudulle tuskin toteutuu edes maailmaa ravistelevan pandemian vuoksi. Ilman taloudellista kasvua on vaikeaa rahoittaa välttämätöntä palvelurakennetta. Millä hyvänsä tavalla muuttohalukkuutta halutaan lisätä, tarvitaan muutoksen ajureiksi uskottavia kehityspanostuksia. Suomessa on niin monta vuosikymmentä saarnattu väestökeskittymien kasvattamisen välttämättömyydestä, että maaseutukehityksen suunnan muuttamiseen ei todellakaan yksin riitä kerran vuosikymmenessä tehtävä arkistointikelpoinen Itä-Suomen kehittämisohjelma.
Maaseudun ja kaupunkien innovatiivisuuspotentiaali on todennäköisesti varsin samanlainen. Eroja taas löytyy kädentaidoissa maaseudun hyväksi. Kädentaidot ja omatoimisuus ovat aina olleet kunniassa harvaanasutuilla alueilla. On tehtävä mahdolliseksi tulevaisuutta pohtivan ajattelun ja kekseliäisyyden sekä perinteistä kumpuavien kädentaitojen uusi liitto maaseudulla. Tulevaisuuden menestys perustuu osaamiseen ja luovuuteen.
Erilaisiin tukijärjestelmiin sisältyvä sääntely rajoittaa liiaksi uusien alkutuotantoon liittyvien innovaatioiden syntymistä. Tukijärjestelmien on mahdollistettava maaseutua elinympäristönä tunteville kansalaisille uusien ratkaisujen etsiminen ja jopa villeimpienkin elämisen keinoja edistävien ajatusten ja tavoitteiden toteuttaminen. Alkutuotantoon liittyvien rajakustannusongelmien voittamisen ohessa on tehtävä tilaa luovuudesta kehittyvälle innovatiiviselle työlle ja tuotannolle. Resurssien tasapainottomuus estää kehityksen. Osaamista ja yritteliäisyyttä on, mutta maaseudun innovaatiorahoitus puuttuu.
Metsä on edelleenkin merkittävä alkutuotannosta syntyvä tulojen lähde Pohjois-Karjalan maaseudulla. Valitettavasti muuttoliikkeen ja metsien omistajarakenteen muutos näyttävät pienentävän metsärahan määrää ja vaikuttavuutta.
Metsäala on murroksessa. Elintarviketuotannon kannattavuusratkaisusta poiketen metsätalouden kannattavuutta ei pidä ratkaista tukipolitiikalla. Metsätalouden asema kansantalouden kokonaisuudessa on erilainen kuin maatalouden. Vielä toistaiseksi metsäalan murros on tuottanut kysymyksiä tulevaisuuden sunnasta enemmän kuin vastauksia.
Mitkä ovat puunjalostuksen tulevaisuuden suunnat, kun paperin kulutus vähenee vääjäämättä? Tällä hetkellä kuiduttavan teollisuuden tuotteiden jatkojalostuksessa ovat vahvoilla pakkausteollisuus pehmopaperiteollisuus ja myös tekstiiliteollisuus. Tosin globaalipolitiikan kiemurat näyttävät vaikuttavan tekstiilikuitujen vientiin. Puutuoteteollisuuden kehittämisessä panostuksia on suunnattu merkittävästi muun muassa rakennusteollisuuteen. Orastavaa nousua tukee kansainvälinen keskustelu hiilidioksidin varastoinnista pitkän elinkaaren puutuotteisiin. Olisiko kymmenien vuosien kehittämistyön jälkeen aika vientiin perustuvalle puurakentamisen jättiloikalle.
Maailma ympärillämme muuttuu vauhdilla. Maailmanlaajuiset kehityksen aallot suuntaavat viennistä elävän maan tuotannon arvoketjuja. Keinolihaa on jo saatavilla. Selluloosakuituja tuottavat bioreaktoripohjaiset prosessit tunnetaan ja hallitaan. Kannattaako enää jatkossa etsiä selluloosakuituja entalpian ihmeestä eli kokonaisesta puusta? Keskustelu metsien hiilivarastosta täydentyy ymmärryksellä ilmakehän hiilidioksidin sieppaamisesta ja varastoimisesta puutuotteisiin.
Maatalouteen, metsiin ja metsien biomassaan perustuvat tulevaisuuden arvoketjut hahmottuvat yllättäviin suuntiin. Millaisiin teollisiin ja palvelualan ekosysteemeihin tuotanto verkostoituu? Millaisia alihankintaketjuja syntyy? Maaseudun tuotantotekijöillä ja erityisesti niistä tärkeimmällä eli innovatiivisella yrittäjällä on kysyntää.
Kaikki edellä hahmotellut bioprosessit tarvitsevat fotosynteesiin perustuvaa alkutuotantoa, johon voidaan linkittää monenlaista palvelutuotantoa. Alkutuotannosta ja alkutuotantoon liittyvistä palveluista elävä uusi maaseutu yhdistää monenlaiset osaajat. Vuorovaikutusverkoston solmupisteissä keskeisiä ovat kasvituotanto ja jatkojalostus, majoitus, ravitsemus ja ohjelmapalvelut sekä infra-, tuki- ja teknologiapalvelut, rahoitus ja lukemattomat muut tärkeät maaseutuun liittyvien arvoketjujen osa-alueet.
Tekemistä riittää – riittääkö tekoväkeä?
Paavo Pelkonen
ALUEPOLITIIKKA KUULUU HYVINVOINTIVALTION TYÖKALUPAKKIIN!
Alueiden, maakuntien, kuntien ja kaupunkien edustajia varten EU:n toimielinrakenteeseen perustettiin 1994 Euroopan alueiden komitea (AK), jonka kokouksissa 350 valtiotasoa alempien hallintotasojen luottamushenkilöä tekevät aluepolitiikkaa. Sen myötä eurooppalaisilla aluetason vaikuttajilla on suora vaikutuskanava Euroopan unionin päätöksentekoon.
Samoihin aikoihin, kun Euroopan alueiden komitea perustettiin, Suomessa aluepolitiikkaa alettiin pitämään arveluttavana ja jopa kansakunnan kehitystä haittaavana politiikan osa-alueena. Ensivaiheessa aluepolitiikka-sanan merkitystä muutettiin ja sanaa ryhdyttiin käyttämään siltarumpupolitiikan rinnakkaisilmaisuna. Seuraavaksi sanaan liitettiin siltarumpupolitiikan keskeinen sisältö ja merkitys kaikkien asiaan liittyvien vähättelevien ja halventavien mielikuvien kera. Karkeimmissa heitoissa metsä-Suomi nimettiin etelän toimeliaisuudella eläväksi loiseksi.
Aluepolitiikan halventamisella synnytetään tarpeetonta väestöryhmien vastakkainasettelua yhteisten asioiden hoitamisen kustannuksella. Edes paikallisteiden kunnostamisen ei tarvitse olla poliittisesti millään lailla arveluttavaa. Jos paikallistiehankkeisiin liittyvä toimivalta on sidoksissa valtion budjettitalouteen, on valtakunnan politiikalla oltava joku yhteys näihinkin hankkeisiin. Toimivassa tasavallassa liikenneyhteyksien on oltava kunnossa kaikkina vuodenaikoina, myös keväisten kelirikkojen aikana.
Asukkaiden on päästävä töihin, lasten kouluun ja puut on saatava metsästä tehtaalle. Muutenhan pääkaupunkiseudun pääkonttoreiden pääkirjanpitoon kirjautuvista taloustuloksista maksettavat tulonsiirrot syrjä-Suomeen muodostuisivat aivan mahdottomiksi. Valtion vastuuksi on riittänyt routavaurioista varoittavan liikennemerkin pystyttäminen keväällä tien laitaan. Vauriotien käyttäjä sen sijaan joutuu maksamaan rikkoutuneen auton korjauskulut. Autokorjaamoille riittää töitä, ja taloudellinen aktiivisuus lisääntyy. Näinkö vähenee tukieurojen tarve?
Kehäkolmosen eteläpuolella kaikki hankkeet luokitellaan kansallisesti merkittäviksi. Alue- ja siltarumpupolitiikka voidaan siten unohtaa pääkaupunkiseutuun kohdistuvasta politiikkasanastosta. Kehäkolmosen eteläpuolelle linnoittautuneet kansalaiset, joista huomattava osa on muualta Suomesta muuttaneita, tyrmäävät kyllä muista maakunnista tulevat kansalliset kehittämisaloitteet turmiollisena aluepolitiikkana. Aluepolitiikkaperusteinen vastustus koskee samalla tavoin niin sosiaali- ja terveyspolitiikkaa kuin yliopisto-, elinkeino-, ja puolustuspolitiikkaa.
Suomi tarvitsee alueiden tulevaisuutta luotaavaa politiikkaa eli aluepolitiikkaa. Nykymenon jatkuessa maakunnat ja kunnat ajelehtivat ilman selvää kansallista viitoitusta sumuiseen tulevaisuuteen. On sinänsä aivan hyvä asia, että kunnat yrittävät itsehallinnon suomin mahdollisuuksin kehittää asukkailleen hyvän elämän edellytyksiä. Se on kuntien velvollisuus. Kuntien oikeutena pitäisi vastaavasti olla, että ne saavat kansakunnan yhteisymmärrykseen perustuvan tasavertaisen osuuden kansallisista kehittämisen voimavaroista. Se on tässä maassa tarvittavaa aluepolitiikkaa.
Paavo Pelkonen
UUSIUTUMISEN INSTRUMENTTEINA KESKINÄINEN LUOTTAMUS JA KUNNIOITUS
Itsehallinto – yhteisymmärrys – yksimielisyys
Demokraattiseen päätöksentekoon perustuva kunnallinen itsehallinto on merkittävä yhteiskunnallista kehitystä eteenpäin ajava voima. Kunnan asujaimiston valitsemien valtuutettujen tehtävänä on avata erilaisille toimintasektoreille kehityskäytäviä tiellä tulevaisuuteen. Kehityskäytäviä avattaessa monijäsenisten toimielimien osoittaman yhteisymmärrys ja yksimielisyys mahdollistavat päätöksenteon.
Luottamus on liima, joka pitää ratkaisuun tarvittavan enemmistön yhteisymmärryksen koossa läpi päätösprosessin. Luottamus on mahdollista rakentaa vain riittävän tiedon ja ymmärryksen perustalle. Päätöksentekoa edeltävissä keskusteluissa jaetaan osapuolten kesken avoimesti tietoa erilaisista näkemyksistä ja käsityksistä. Tieto auttaa eri osapuolia ymmärtämään yhteistyölle välttämättömän luottamuksen rakentamisen merkityksen.
Yhteisymmärryksen syntyminen edellyttää aina jonkinlaista keskusteluprosessia. Yhteisymmärrykseen perustuva päätös on yleensä mahdollinen vain, jos eri osapuolet luopuvat tasapuolisesti joistain tavoitteistaan. Tiedon ja ymmärryksen varaan rakentuva luottamus synnyttää ryhmässä kykyä oivaltaa tasapuolisuuden toteutumisen välttämättömyyttä. Yhteisymmärrys ei edellytä yksimielisyyttä, mutta sen vahvuus on herkkä luottamuksen ja kunnioituksen ilmapiirin säilymiselle.
Yksimielisyys vallitsee, kun ryhmän jäsenet toteavat omaavansa toisistaan riippumatta saman käsityksen. Yksimielisyys voi myös syntyä, kun ryhmän jäsenet havaitsevat yhden aiemmin esitetyn tai täysin uuden käsityksen ylivertaisuuden. Kannan muuttaminen useampaan kertaan heikentää väistämättä olemassa olevaa luottamusta ja kunnioitusta.
Tiedosta lähtee liikkeelle ymmärryksen, luottamuksen ja kunnioituksen ketju. Tiedon valtaa päätöksenteossa ei voi yliarvioida. Kunnallisen itsehallinnon puitteissa kaikille päätöksentekoon osallistuville on tarjottava yhdenvertainen mahdollisuus saada tietoa. Kaikki perustelut yhteistä päätöksentekoa palvelevan tiedon salaamisesta ovat pätemättömiä. Tiedon jakajan velvollisuus on varmistaa, että tietoa jaetaan ymmärrettävässä muodossa ja riittävän varhain päätökseen tähtäävän prosessin käynnistyttyä. Päätöksenteon tehokkuudelle varhaisin palaute on vaikuttavinta palautetta.
Paavo Pelkonen
JAKSOLLINEN VAI JATKUVA KASVATUS
Metsälain uudistaminen vuonna 2014 mahdollisti entistä monipuolisemman metsien käsittelyn. Jatkuva kasvatus sai lakisääteisen hyväksynnän. Jatkuvan kasvatuksen mallin soveltaminen on lisääntynyt ja tulee todennäköisesti lisääntymään jatkossakin. Kiinnostuksen kasvaessa metsiä kohtaan kansalaisten keskuudessa käsitysten ja mielipiteiden vaihto jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen eduista ja haitoista on lisääntynyt huomattavasti. Keskustelu on lisääntynyt huomattavasti enemmän kuin lakimuutoksen mahdollistamasta kasvatusmenetelmän valinnasta aiheutuva muutos metsätaloudessa. Keskustelun määrä on varmasti kiihtynyt ja keskustelijat ovat aika usein kiihtyneitä.
Teollisuuslaitoksen portilla niin jaksollisesti kuin jatkuvasti kasvatetusta puusta maksetaan sama hinta. Jatkuvasti kasvatetun metsän yhdestä hakkuusta kertyy vähemmän puuta kuin vastaavalla kasvupaikalla kasvaneen jaksollisen kasvatuksen metsän päätehakkuusta. Tätä tuskin kiitetään. Sen sijaan on mahdollista, että jaksollisen kasvatuksen harvennusten ja päätehakkuun puutavaran kokonaiskertymän tilavuus on pienempi kuin vastaavan kasvupaikan ja ajanjakson jatkuvan kasvatuksen tuloksena kertyvien puutavaraerien kokonaiskertymä. Jatkuvasti kasvatetusta metsästä saadaan hakkuutuloja useammin kuin jaksollisesti kasvatetun metsän ensiharvennuksesta, muista harvennuksista ja päätehakkuusta. Useammin toistuvaa tuloa pidetään jatkuvan kasvatuksen etuna.
Jaksollisen metsänkasvatuksen ensiharvennuksesta saatavan myyntikelpoisen puun kertymä hehtaarilta vaihtelee 30 ja 60 kuutiometrin välillä hehtaarilta. Viime vuosikymmenellä uudistetun metsälainsäädännön vaikutusten arvioinnin yhteydessä metsänomistajien ja ammattilaisten haastatteluissa ilmeni, että nykytekniikalla ensiharvennuksesta saatava tuotto alkaa olla niin vähäinen, että monet metsänomistajat jättävät heikosti kannattavan hakkuun tekemättä. Maassamme on kertynyt huolestuttavan runsaasti nuorten metsien hoitorästejä. Ensiharvennuksen hakkuukertymä antaa viitteitä myös kannattavuusrajan ylittämisen edellyttämästä jatkuvan kasvatuksen hakkuupoistumasta. On tietenkin otettava huomioon, että eri tavoin kasvatettujen metsien rakenne vaikuttaa eri puutavaralajien runkotilavuuden jakaumaan ja sen seurauksena myös taloudelliseen tulokseen.
Eri kasvatusmenetelmien tuottaman taloudellisen tuloksen odotusarvoista ei kannata hirveästi kiihkoilla puoleen tai toiseen. Metsätalouden pitkäjänteisyys aiheuttaa kannattavuuslaskelmiin huomattavasti epävarmuutta. Niin bioottiset kuin abioottiset tuhot ovat aina mahdollisia. Lisäksi metsäteollisuuden suuria murroksia seuraavia puunkasvatuksen menoja ja tuloja on erittäin vaikeaa ennustaa. Todellisuutta voi pohtia miettimällä viimeisten vuosikymmenien metsätalouden odotusten ja toteumien suhdetta. Siihen on mahtunut männyn istutuksen valtakauden vaihtuminen kuusen valtakauteen, vanerikoivun hintavaihtelut ja metsänviljelypinta-alan pieneminen sekä huomattavasti kasvaneet taimikoiden ja nuorten metsien hoitorästit. Myös metsäteollisuuden tuotteiden markkinoissa on tapahtunut merkittäviä puuntuotantoon vaikuttavia muutoksia. Ainakaan nykyhetken ja lähitulevaisuuden paperiteollisuuden näkymien varaan puuntuotantoa ei kannata suunnitella. Nopeasti muuttuvassa maailmassa jatkuva kasvatus voi useammin toistuvien hakkuiden tuoman joustavuuden kautta antaa etuja jaksolliseen kasvatukseen verrattuna. Jaksollinen kasvatus tarjoaa todennäköisesti jatkossakin puulajin valintaan tai metsänjalostuksen hyödyntämiseen parempia mahdollisuuksia.
Puunkasvatuksen taloudellisen tuoton kriittisen tarkastelun kestävät odotusarvolaskelmat eivät useinkaan ole perusteena metsänkasvatuksen menetelmän valinnassa. Perusteluja haetaan muista tekijöistä kuten luonnonmukaisuuteen, monimuotoisuuteen, ympäristöestetiikkaan tai perinnekulttuuriin liittyvistä arvoista. Keskustelu on kaiken kaikkiaan vielä varsin uusi ja puutteellisesti jäsentynyt asia. Jaksollisen kasvatuksen suosijat ovat rakentaneet puolustuslinjan avohakkuualan tuomien taloudellisten ja korjuuteknologisten näkökohtien varaan ja jatkuvan kasvatuksen esitaistelijat sinkoavat peitteisen metsän puolesta lingoistaan monimuotoisuudella kuorrutettuja taloudellisen kannattavuuden perusteluja. Kumpikin osapuoli vannoo tieteen ja tutkimuksen nimiin. Lienee selvä, että jaksolliseen kasvatukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus on vielä monia vuosikymmeniä huomattavasti tutkimuskysymysten osalta kattavampaa ja laajempaa kuin jatkuvaa kasvatusta käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Metsäntutkimuksen historia osoittaa, että pienistä aineistoista voidaan tehdä suuria johtopäätöksiä. Käytäntö on osoittanut, että mullistavia johtopäätelmiä edellyttävien laajojen, empiiristen aikasarjojen pitäisi ulottua yli yhden jaksollisen kasvatuksen kiertoajan. Tältä osin ollaan aika vaikeassa tilanteessa, kun kasvuympäristö muuttuu ilmastonmuutoksen seurauksena. Sama ongelma niin jatkuvan kuin jaksollisen kasvatuksen tutkijoilla.
Jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen kannattajien ajatusten jakamiseen liittyy kohtaanto-ongelma. Kiihtyvän toiminnan maailmassa ihmiset pyörivät omissa kuplissaan kuuntelemassa samoin ajattelevia. Kuplien sisäiseltä kohinalta ei ole mahdollisuutta eikä aikaakaan kuunnella ja käydä keskusteluja toisissa kuplissa hyörivien lajitovereiden kanssa. Ymmärrystä toisin ajattelevien perusteluille ei synny. Tieto metsien kasvusta ja kehityksestä on joka tapauksessa vajavaista. On toivottavaa, että käsitysten ryteikössä tulee säilymään riittävästi perusteltua monimuotoisuutta. Yritys rakentaa yhteisymmärryksen kivijalkaa perustuu aina yritykselle ymmärtää toisella tavoin ajattelevien perusteluja. Ei ole tarvetta sille, että kaikki olisivat yksimielisiä kaikista asioista. Se olisi rationaaliseen ajatteluun perustuvan kehityksen loppu. Mielikuvia ja -piteitä on helppo omaksua ja jakaa, mutta niiden varaan on vaikeaa rakentaa yhteisymmärrystä.
Yhteisymmärrystä haettaessa on tärkeää pyrkiä ajattelun johdonmukaisuuteen. Metsätalouden keskeinen tavoite on tuottaa puuta ihmiskunnan tarpeiden tyydyttämiseen. Kun tuotetaan yhteisesti hyväksytty määrä puuta, metsien kasvimassavarasto, jota kutsutaan myös hiilivarastoksi tai -nieluksi, pienenee määrällisesti samalla tavalla riippumatta siitä, onko metsä kasvatettu jatkuvan tai jaksollisen kasvatuksen periaatteiden mukaisesti. Mielikuvien maailmassa näin ei välttämättä ajatella. Monimuotoisuuden lisäämiseksi kulotuksia vaaditaan lisättäväksi. Lienee joka tapauksessa tosi, että kulojen toteuttaminen jää jaksollisen metsän kasvattajan yksinoikeudeksi. Kiertoajan kuluessa sama runkojen pohjapinta-ala ja sama latvuspeiton pinta-ala vapautuu hakkuiden yhteydessä, kun tietty puutavaralajien määrällinen kokonaisuus poistetaan. Päätehakkuun yhteydessä vapautettava runkojen pohjapinta-ala hehtaaria (10 000 m2) kohti on kaksi- … kolmekymmentä m3 ja latvuspeittävyyden pinta-ala 4000-8000 m2. Jatkuvan kasvatuksen osalta pinta-alan vapautuminen on vaikeammin määriteltävissä, koska hakkuut tapahtuvat useammin toistuvissa hakkuissa.
Mielikuvia hakkuiden seurauksista pidetään usein perusteltuina käsityksinä. Yhteisymmärryksen löytyminen on näin ollen enemmän kuin vaikeaa.
Paavo Pelkonen
VALITSE ALHAALTA SEURAAVAN BLOGIN SIVUNUME
Enon ilmastonmuutospioneerit, BLOG/sivu 1
A. Ihmisten uusi maaseutu B. Aluepolitiikka kuuluu hyvinvointivaltioon! C. Uusiutumisen instrumentteina luottamus ja kunnioitus D. Jaksollinen vai jatkuva kasvatus BLOG/sivu 2
Joensuun Eno monessa mukana, BLOG/sivu 3
Korvissa soikoon! BLOG/sivu 4
KIRJOITUKSIA Metsäteemoista => 