Se on luonnon kunnioitusta, työn tekoa ja mielen virkistymistä metsässä. Se on tiedon lisäämistä ja sisäistämistä metsän itseisarvosta ja kestävän kehityksen edistämisestä. Se on käsikirjoitus ihmiselon tasapainoisen ja tasa-arvoisen tarverakenteen ylläpitämisestä.
Pohjois-Karjala on metsien maakunta. Metsä on luovuuden lähde ja toimeentulon turva. Metsäluonnon loppumaton monimuotoisuus avaa ajatukselta pidäkkeet. Sen syli huokuu sattuman synnyttämän luontokokonaisuuden vakautta ja ajan saatossa rakentuneen sääntelyn yhteydestä ihmisen osaan.
Joensuussa metsäluonto ja kaupunkirakenne kohtaavat tuhansin tavoin. Metsän ja taajaman rajapinta on aistittavissa kaikkialla ja kaikkina hetkinä. Se avaa sadat kilometrit latuja ja patikkapolkuja valkoisille hangille ja pihkan tuoksuun. Se synnyttää taiteellisia elämyksiä sanoin, kuvin, äänin ja liikkein väreilevään luovuuden maailmaan.
Joensuulaisen kulttuurin ytimessä on vahva metsäalan koulutus- ja tutkimusverkosto. Minkään muun alan koulutuksella ja tutkimuksella ei ole yhtä arvostettua kansallista ja kansainvälistä asemaa. Euroopan metsäinstituutti, Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto, Karelia ammattikorkeakoulun metsäala, ammatillisen koulutuksen keskus Riveria, Luonnonvarain tutkimuskeskus ja Suomen ympäristökeskus toimivat kaikkia aktiivisesti metsäalalla Suomessa ja lukuisissa muissa maissa.